”Plastiroll muodostuu kahdesta yksiköstä, joista toinen keskittyy muoviin perustuviin tuotteisiin ja toinen biohajoaviin pakkausratkaisuihin. Molemmat osat ovat liikevaihdoltaan tasavertaiset ja näkymät ovat hyvät kummankin osalta”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Kari Laukkanen. ”Vihreät arvot muodostavat asenneilmapiirin, josta on ollut meille tukea. Perinteisille ratkaisuille on edelleen kysyntää, mutta markkinoilla on selvästi valmiutta käyttää enemmän ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, sillä kestävyysajattelu kasvaa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa take away ja pikaruokapakkauksissa ekologisuus on tärkeä asia. Leikkelepuoli on todennäköisesti seuraava, jossa siirrytään muovipakkauksista kartonkisiin.”
Ruoka asettaa kartonkisille pakkauksille paljon haasteita. Kosteus ja rasva eivät saa haitata tuotteen ulkonäköä. Plastiroll on kehittänyt hengittävän, biohajoavan muovikalvon, joka suojaa kartonkia siinä missä nykyisin käytetyt muovikalvot. Yhtiön uutuustuote suojaa muun muassa Ruokakeskon ostetuimpia vihanneksia ja hedelmiä. Tuotteiden hyllyikä on pidentynyt Plastirollin biohajoava pakkauksen ansiosta, sillä se päästää ylimääräisen kosteuden ulos. Jälkikäsittely käy nopeasti, kun myymälähenkilökunnan ei tarvitse erikseen poistaa biohajoavaa suojapakkausta.
Pääomasijoittajasta uutta vauhtia toimintaan
Yli 30 vuotta pakkausalalla toiminut yritys on tehnyt tuotekehityksen ohella pitkäjänteistä työtä viennin edistämiseksi. Plastirollin tuotannosta yli puolet menee vientiin. Saksa, Benelux-maat sekä Iso-Britannia ovat sen pääkohteita. Muun muassa verkkokaupan kasvaessa tavara liikkuu enemmän ja samalla tavaroiden suojaustarve kasvaa. ”Pakkaus mielletään usein roskaamiseksi, mutta mainostamisen ohella sillä on tärkeä tehtävä suojata ja auttaa tuotetta pysymään hyvännäköisenä. Kuluttajien vaatimukset tuotteiden ulkonäölle ovat tänä päivänä erittäin korkealla.”
Yhtiön myynti on kasvanut tasaisesti kannattavuudesta tinkimättä. Pääomasijoitusyhtiö Sponsor Capital tuli mukaan perheyhtiönä aloitettuun yritykseen vuonna 2012. ”Perheen keskuudessa ei ollut jatkajia. Pääomasijoittajan mukaan tuleminen on antanut aikaa miettiä yhtiön tulevaisuutta samalla kun olemme keskittyneet sen toiminnan kehittämiseen”, toteaa vuodesta 1998 talossa aloittanut, eri tehtävissä toiminut Laukkanen.
”Pääomasijoittaja on varteenotettava vaihtoehto, kun olosuhteet ovat oikeat. Tavoitteiden saavuttamista seurataan ja raportoidaan tarkemmin. Samaan aikaan olemme olleet yhtä mieltä kansainvälisten markkinoiden kasvumahdollisuuksista. Pääomasijoittaja pystyy mahdollistamaan monia asioita, kuten investointeja, jos ja kun mielenkiintoista ja perusteltua ostettavaa löytyy. Myös me olemme laajentaneet tehtaitamme pariin otteeseen vastataksemme kysyntään.”