Fortumin kierrätys-, uudelleenkäyttö- ja loppusijoitusratkaisujen palveluportfolio on täydentynyt pala palalta. Kumppanuuksien ja yrityskauppojen onnistumisen kannalta keskeistä on yhteisen näkemyksen synnyttäminen ja työntekijöiden sitoutuminen muutokseen. Kierrätys- ja jäteliiketoiminnan viimeisin yrityskauppa vietiin läpi viime syksynä.
"Olemme täydentäneet tarjontaamme erilaisin kumppanuuksin ja myös yritysostoin. Viime lokakuussa ostimme Fincumetin metallien keräämiseen ja kierrättämiseen liittyvän liiketoiminnan. Fincumetin osaaminen täydentää hyvin meidän tarjoomaamme", Fortumin kierrätysliiketoiminnan johtaja Toni Ahtiainen kuvaa yrityskaupan taustoja.
Fincumetin mukana Fortumiin tuli paitsi merkittäviä asiakkuuksia myös vahvaa osaamista. Esimerkiksi Fincumetilla kehitettyjen digitaalisten palvelumallien hyötyjen skaalaaminen tuottaa lisäarvoa Fortumin kaikille asiakkaille.
Asiakkaat ensin
Fincumetin ja Fortumin integraatio haluttiin toteuttaa sulavasti ja joustavasti. Ensimmäinen tavoite oli saada Fincumetin palvelumalli sulavasti osaksi Fortumin kierrätys- ja jätepalveluita. "Olemme keskittyneet aluksi sellaisiin osa-alueisiin, joista asiakkaat saavat hyötyjä nopeasti. Sen jälkeen sulautumista jatketaan suunnitelman mukaisesti".
Yhteistyön onnistumisessa keskeistä on ollut selkeä yhteinen näkemys ja sen pohjalta tehdyt suunnitelmat. TRAILMAKER-prosessi käynnistettiin välittömästi yrityskaupan jälkeen, ja siinä määritellyt virstanpylväät ohjaavat nyt tekemistä ja päätöksiä.
Yrityskaupan myötä kolmestakymmenestä Fincumetin työntekijästä tuli fortumlaisia.
Fincumetin toimitusjohtaja Järvensivun mukaan henkilökunta on lähtenyt muutokseen hyvässä hengessä ja innoissaan. "Näemme tässä yhteistyössä älyttömän paljon mahdollisuuksia. Yrityskaupan myötä on tullut paljon uutta, mutta tietysti teemme edelleen aivan samaa työtä asiakkaiden kanssa kuin aiemminkin".
TRAILMAKER on konsepti strategian toteutukseen ja execution due diligence:
- Testaa ja konkretisoi strategian kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla
- Testaa ja konkretisoi toteutukseen tarvittavat resurssit ja kyvykkyyden
- Yhdistää johdon ja omistajien näkemykset kolmessa päivässä
- Muodostaa pysyvän johtamiskäytännön muutoksen läpiviemiseksi
With its strategic project Bio2X, Fortum aims to be a forerunner in resource efficiency – the straw refiner with superior material efficiency and the leading supplier of responsible textile fibers. In addition to its own development, Fortum utilizes external partners' new technologies.
"Fortum's goal is not to develop core technologies itself, but to find partners with the technological know-how. We are then the glue and implementer, the industrial player in the value chain", says Heli Antila, VP, Biobased Solutions at Fortum and chairman of the board at Chempolis.
Fortum invested in Chempolis in 2016. According to Antila, especially in the case of this kind of asset heavy business, ownership has been the right solution.
"In such a business, the customer has to invest hundreds of millions. Developing new technology and taking flight is possible when we are the owner and also carry some of the risk."
Fractionation technologies are in the core of Bio2X, and Chempolis plays a key role in Fortum's Bio2X project as a fractionation technology expert.
The collaboration between Fortum and Chempolis has been research and development work including piloting at Chempolis biorefinery park in Oulu. Tomi Honkala, Chempolis CEO, appreciates Fortum's Bio2X team, an agile partner to build new business models together.
"With good cooperation and will, we can achieve a true win-win business model for both companies", Honkala says.
Also Antila sees mutual benefit.
"A huge factory project in India is extremely rewarding for both of us. We both see that we are building a pyramid, not just laying a stone on a stone", Antila sums up.
A joint venture between Numaligarh Refinery Limited, Fortum and Chempolis is now building the world's first bioethanol biorefinery, that uses bamboo as raw material – so now the EUR 160 million biorefinery investment becomes concrete. Target date for starting full commercial operations is set for year 2022.
Chempolis has clarified its strategic goals twice using the Trailmaker process.
"We created a strategy for Chempolis with Trailmaker in late summer 2018. A year later, we updated the strategy", says Honkala.
Following this strategy, Chempolis is now investing in selected customers and specific industries and continents. All strategic projects are in full swing. Trailmaker has guided the management team and the board to form a common view.
"With Trailmaker, we have systematically determined the company's strategic priorities. We use the Management View for keeping track of the key milestones", Honkala says.
"Trailmaker brings the various aspects of the strategy efficiently into a structured format. The best thing is that the concrete steps are taken in an ambitious manner and the progress can be easily followed up", says Antila.
TRAILMAKER is a concept for faster strategy execution:
- Concrete common view and commitment
- Identified capability needs
- Visibility
The hazardous waste business at Fortum has grown steadily and profitably, and the Detoxification business unit wants to ensure the same good development in the years to come. Hazardous waste management is playing an increasingly important role in enabling the circular economy.
“With the new strategy, we are aiming for better customer understanding and closer cooperation with our customers. More and more waste streams from industry needsto be recycled and at the same time hazardous materials need to be removed from the cycle”, says Tero Svinhufvud, Head of Business Unit Detoxification at Fortum.
Fortum helps in planning, transports, analyses and treats hazardous waste according to each customer’s needs. Understanding customer outflows holistically and building new concepts that meet the customer needs are essential to success and growth. Fortum’s Detoxification business has been focused on capacity and optimization of existing business.
“Only a growing business can develop its operation and respond to the ever-changing market situation. In order to grow, we must go for something new”, Svinhufvud says.
The business unit used Trailmaker to assess future opportunities, set goals and build a concrete growth path. Trailmaker was known to be an excellent tool because it had been used in many projects at Fortum before.
"In the Trailmaker process we defined the milestones for the next five years – and each milestone has now a person in charge. Trailmaker is a very efficient and fast process that keeps things simple enough", says Jens Peter Rasmussen, Product Line Manager Denmark.
TRAILMAKER is a concept for faster strategy execution:
- Concrete common view and commitment
- Identified capability needs
- Visibility
IFC on käynnistänyt yhteistyön useiden muotibrändien kanssa – esimerkiksi H&M, VF Corporation (Lee, Wrangler), PVH (Hilfiger, Klein) sekä Gap odottavat kuitua, jotta ne voivat lanseerata kaupalliset erät uudesta kuidusta valmistettuja tuotteita.
IFC:n kehittämä kuitu on laadukas, ominaisuuksiltaan puuvillaa muistuttava materiaali, jota voidaan valmistaa mm. tekstiilijätteestä.
Yhtiö hyödynsi Trailmaker-konseptia erityisesti strategian ajantasaistamiseen, liiketoiminnan kaikkien osa-alueiden systemaattiseen läpikäymiseen ja johdon yhteisen näkemyksen varmistamiseen.
"Trailmaker on hyvä raami strategian paketoimiseen. Toteutusvaiheen seurantatyökaluna Trailmakerin johtamisnäkymä vaikuttaa lupaavalta – sen avulla voimme seurata strategian kannalta keskeisten steppien toimeenpanoa",sanoo IFC:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen.
Alava arvostaa myös Trailmakerin kykyä ohjata aktiiviseen keskusteluun.
TRAILMAKER is a concept for faster strategy execution:
• Concrete common view and commitment
• Identified capability needs
• Visibility